Rikoksesta epäilty

rikoksesta epäiltyAvustamme myös rikoksesta epäiltyjä. Tietyissä tilanteissa rikoksesta epäillyn on mahdollisuus saada tuloista ja varallisuudesta riippuvaa oikeusapua tai vakavissa rikosasioissa syytetylle voidaan määrätä avustaja tuloista ja varallisuudesta riippumatta. Jos syyte hylätään, syytetyn asianajokulut tuomitaan yleensä valtion korvattavaksi.

Kun poliisi on saanut rikosilmoituksen, käynnistyy esitutkinta. Esitutkinnan aikana kuulustellaan rikoksesta epäiltyä. Ennen kuulustelun alkua kuulusteltavalle tulee ilmoittaa, missä asemassa häntä kuullaan (epäilty, todistaja, asianomistaja). Jos henkilöä kuullaan epäiltynä, on hänelle samalla ilmoitettava, mistä teosta häntä epäillään. Rikoksesta epäillyllä on oikeus pyytää avustajaa mukaan jo poliisin esitutkinnan aikana suorittamiin kuulusteluihin. Suomessa näin toimitaan kuitenkin äärimmäisen harvoin. Rikoksesta epäilty ei ole velvollinen myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Epäillyllä ei ole velvollisuutta puhua totta ja hänellä on myös oikeus vaieta.

Poliisi laatii kuulustelusta kirjallisen lausunnon, jonka kuulusteltava allekirjoittaa. Tärkeää on, että luet antamasi lausunnon, etkä allekirjoita sitä, jos jokin asia on esitetty kertomastasi poikkeavalla tavalla.Tällöin sinun tulee pyytää poliisia korjaamaan lausuntoa kertomustasi vastaavaksi. Ristiriidat esitutkinnassa sanotun ja oikeudenkäynnissä annettavan lausunnon välillä heikentävät rikoksesta epäillyn lausunnon uskottavuutta.

Epäillyllä on oikeus saada tietoonsa, mitä esitutkinnassa on käynyt ilmi. Käytännössä tämä yleensä tapahtuu tilaamalla esitutkintapöytäkirjat. Epäillyllä on oikeus vaatia lisäkuulusteluja ja muita esitutkintatoimenpiteitä, jotka saattavat vaikuttaa asian selvittämiseen, jos niistä ei aiheudu kohtuuttomia kustannuksia. Lisäksi epäillyllä on pääsääntöisesti oikeus ns. loppulausuntoon esitutkinnan päätteeksi. Tällöin voi lausua asioista, joihin syyttäjän tulisi syyteharkinnassaan kiinnittää huomiota eli niihin seikkoihin, jotka puhuvat syyttömyyden puolesta.

Mikäli syyttäjä päättää nostaa syytteen, syytetty eli vastaaja, saa kirjallisen kutsun pääkäsittelyyn. Joskus voidaan pyytää myös kirjallista vastinetta annettavaksi jo ennen pääkäsittelyä. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa kääntyä lakimiehen tai asianajajan puoleen. Avustaja laatii puolestasi kirjallisen vastineen ja avustaa oikeudenkäynnissä.